Kaverilla oli aikoinaan tapana käyttää Hangon Forsitin tuotteita kalastaessaan.
Lainasivat naapurin lasikuituvenettä, kun omaansa eivät kumppaneineen viitsineet lähteä hakemaan.
Siinä seisoskellessaan ja lankaa sytyttäessään kaveri liukastui, pötkö veneenlaidalle ja kiepsahti siitä veteen.
Lyhty lanka kun oli, niin jysähti ennekuin ehtivät loitommalle soutaa.
Jysähdys ja rusahdus, veneen pohja pitkillä säleillä.
Pikaisesti rantaan ja vene muin miehinä takas pukeille, mistä sen ottivat.
Naapurin ihmetellessä, mitä veneelle on käynyt, aattelivat vaan siinä, "liekö vettä mennyt lasikuituun ja talvella
jäätyessään rikkonut pohjan, kevättä kun tuolloin mentiin.
Samaisen kaverin kotikylän seurakunnalla oli tulossa vuosijuhlat, ja seurakunta laittoi pappilan rantaan kasvatusaltaat ja
sinne lohikalaa kasvamaan, että saavat tarjota seurakunnan juhlissa jaloa kalaa monessa muodossa.
Juhlat lähestyi ja seurakunnan immeiset meni hakemaan kaloja suolausta yms varten.
Eivät löytäneet kuin allasverkon, missä iso reikä kylessä.
Kverin kanssa tuli sitten juttua, että kyllä on härskiä touhua, kun lehdessä oli juttua, että seurakunnan kalatkin käyty varastamassa.
Siihen tuo kalamies, "niin on ja isoin painoin niin ja niin paljon ja kaikkiaan kaloja oli niin jan iin paljon".
Mitäs tuohon muuta vastaamaan, kuin "mites sinä sen noin tarkkaan tiedät, ei lehdessä ollut noista mitään mainintaa".
Kalamies tovin hiljaa ja toteaa "et sattuis tarviin lohikalaa".
Kalamies oli myös laitesukellusta harrastava.
