Moro Vesa
Mistä löytyi ko.laite.kerro tarina.
T:Jarmo
Lapuan Autokeskuksesta 60-luvun puolivälissä tämä oli näytillä.
Serkkuni Juha Hietala sitä kävi päivittäin siellä kuolaamassa. Hän on vuoden vanhempi, kuin minä.
Erehtyivät lupaamaan auton hintaan 50,- mk. Juha juoksi kotiin kertomaan, että nyt sen saa hintaan 50,-.
Isoisän kanssa sitten katsomaan, mutta myyjä sanoi vain kiusanneensa poikaa, kun tiesi että 50,- on iso raha hänelle.
Siitä seurasi keskustelu, jonka päätteeksi auto lähti hintaan 50,-.
Juha ajeli sillä aikansa, kunnes tuli mun vuoro. Hinta taisi olla sama, tarkkaan en muista.
Sitten ajelin sillä pihat kuralle poikasakin kanssa. Välitykset olivat sellaiset, että se piti työntää vauhtiin ja kytkin oli tai ei ollut.
Minun jälkeeni sillä ajeli toinen serkkuni Janne Takala. Kun sitten aika ajoi ohi ja auto jäi minun verstaan nurkalle.
Lähetin sitten joskus kuvia autosta Mobilisti-lehteen ja sieltä kautta auton alkuhistoria kävi selväksi.
Sitten se alkoi poltella sukulaispoikaa Panu Ahvosta, joka ottikin auton nyt työn alle. Pikkuhiljaa asia etenee, jonain päivänä taas auto liikkuu.
Näin se meni lyhyesti kerrottuna.